MANFRED GRÄSBECK on yksi Skandinavian arvostetuimmista viulisteista. Hän aloitti musiikillisen koulutuksensa kotikaupungissaan Turussa isänsä Gottfrid Gräsbeckin opastuksella 4-vuotiaana. Turun konservatorion jälkeen Manfred Gräsbeck jatkoi opintojaan Sibelius-Akatemiassa, josta hän valmistui musiikin maisteriksi vuonna 1991. Vuonna 2015 hän suoritti lisensiaatin tutkinnon, joka käsitteli Jean Sibelius -kilpailun suomalaisia pakollisia teoksia ja niiden viulutekniikkaa.
Manfred Gräsbeck muutti 14-vuotiaana Pariisiin ja opiskeli Suomessa opintojensa ohella Christian Ferrasin johdolla 7 vuotta. Vuosina 1978–81 Gräsbeck opiskeli prof. Olga Parhomenko johdolla Kiovan valtion konservatoriossa (nykyisin nimeltään Ukrainian National Tchaikovsky Academy of Music). Ennen opintojaan Kiovassa Manfred Gräsbeck voitti ensimmäisen pohjoismaisen viulukilpailun Västeråsissa Ruotsissa, minkä jälkeen hän sai menestystä kansallisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa, kuten Tibor Varga -kilpailussa (Sion) ja Jean Sibelius -viulukilpailussa (Helsinki).
Gräsbeck debytoi solistina 16-vuotiaana Århusin sinfoniaorkesterin sekä Kööpenhaminan filharmonisen orkesterin kanssa. Lisäksi hän on esittänyt uransa aikana yli 70 viulukonserttoa; mukaan lukien Ahon, Bashmakovin ja G. Gräsbeckin konsertot, jotka olivat maailman kantaesitykset. Ahon (BIS) ja Bashmakovin (Suomi) konsertot ovat myös saatavina levyllä.
Manfred Gräsbeckin monipuoliseen musiikilliseen uraan on kuulunut kuoron- ja orkesterinjohtaminen sekä säveltäminen, jota hän opiskeli Einojuhani Rautavaaran johdolla. Vuosina 1988–89 Svenska Kulturfonden tunnusti Gräsbeckin ansiot myöntämällä hänelle kahden vuoden stipendin säveltämiseen. Hänen tuotantonsa kattaa yli 100 opusta, mukaan lukien sävellys ja käsikirjoitus vuoden 1994 lyhytelokuvaan Rapsodia del Diavolo, jossa hän myös näytteli. YLE TV1 esitti elokuvan.
Vuodesta 1986 lähtien Manfred Gräsbeck on esiintynyt laajasti yhdessä vaimonsa, urkuri ja pianisti Maija Lehtosen kanssa. Duona he ovat levyttäneet useita levyjä, mm. F.Kreislerin ja J.Sibeliuksen musiikkia. Vuonna 1982 Manfred Gräsbeckistä tuli Kansallisoopperan orkesterin viulun äänenjohtaja.