Aleksanteri Wallius

Aleksanteri Wallius

Aleksanteri Wallius (s.1999) on suomalainen urkutaiteilija ja urkujensoiton opiskelija. Hän opiskelee Sibelius-Akatemiassa urkujensoiton maisteriohjelmassa Markku Hietaharjun ja Markku Mäkisen johdolla. Wallius voitti ensimmäisen palkinnon Wiesbadenin 23. kansainvälisessä urkukilpailussa tammikuussa (”Bach-Prize”). Hän esiintyy säännöllisesti
resitalistina ja osana kuoroja tai erilaisia kokoonpanoja. Kesäkuussa hän osallistuu USA:ssa järjestettävään maineikkaaseen Longwood Gardens-urkukilpailuun. Kuluvana vuonna Wallius konsertoi mm. Sveitsissä, Saksassa ja Virossa.

Wallius on konsertoinut kansainvälisellä Pori Organ -festivaalilla 2018 ja 2021, soittaen ensimmäisen konsertin vuoden nuorena taiteilijana. Hän on esiintynyt merkittävillä urkufestivaaleilla Suomessa, Virossa ja Ruotsissa. Mestarikursseilla
Walliuksen opettajina ovat olleet Thierry Escaich, Balint Karosi, Jean Guillou, Ton Koopman, Jean-Baptiste Monnot ja Thomas Trotter. Hänen erityinen kiinnostuksensa on 1800 – 1900 – lukujen ranskalainen sinfoninen urkumusiikki sekä sovitusten tekeminen ja esittäminen. Syksyllä 2020 hän esitti Turun tuomiokirkossa yhdessä päivässä kaikki Louis Viernen kuusi urkusinfoniaa. Lisäksi hän on Turun Urkujuhlien hallituksen jäsen. Viime vuosina hän on ollut kantaesittämässä useita nykymusiikkiteoksia, kuten Jyrki Linjaman liturgisen draaman Emmauksen tie.