Turun Urkujuhlat ry:n jäsenenä
konsertteihin ilmaiseksi!
Jäsenmaksu on tällä hetkellä 15
euroa / vuosi.
Ennen liittymistä sinun on hyväksyttävä
alla olevat yhdistyksen säännöt
Yhdistyksen perustamiskirja allekirjoitettu
10.4.2003.
Yhdistys merkitty patentti- ja rekisterihallituksen
yhdistysrekisteriin 3.10.2003.
Rekisterinumero 187903.
1 § Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Turun Urkujuhlat ja sen
kotipaikka on Turun kaupunki.
2 § Tarkoitus ja toiminnan laatu
Yhdistyksen tarkoituksena on
edistää ja kehittää urkutaidetta sekä
herättää harrastusta tätä taidemuotoa
kohtaan.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys
järjestää vuosittain
voittoa tavoittelematta Turun Urkujuhlat -nimisen
kansainvälisen urkufestivaalin Turussa ja sen
ympäristökunnissa,
pyrkii saamaan festivaalin aikana
pidettävillä konserteilla ja
esitelmätilaisuuksilla mahdollisimman laajat piirit
kiinnostumaan urkutaiteesta,
järjestää koulutusta ja
kursseja urkutaiteesta kiinnostuneille,
järjestää
urkukilpailuja valtakunnallisella ja
kansainvälisellä tasolla,
tukee kotimaista
urkusävellystoimintaa, sekä
pyrkii saavuttamaan tarkoituksensa
myös muita samantapaisia toimintamuotoja
käyttäen.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi
harjoittaa julkaisutoimintaa, ottaa vastaan lahjoituksia ja
testamentteja, sekä toimeenpanna asianmukaisen luvan
saatuaan arpajaisia ja rahankeräyksiä. Yhdistys voi
omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja
kiinteää omaisuutta.
3 § Jäsenet
Yhdistyksellä voi olla varsinaisia
jäseniä, kannattajajäseniä,
ainaisjäseniä ja kunniajäseniä. Yhdistyksen
varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä jokainen
luonnollinen tai juridinen henkilö, joka hyväksyy
yhdistyksen tarkoituksen, ja jonka yhdistyksen hallitus
hyväksyy jäseneksi ja joka maksaa vuosikokouksessa
päätettävän suuruisen liittymismaksun ja
vuotuisen jäsenmaksun. Ainaisjäseneksi voi
liittyä jokainen luonnollinen tai juridinen henkilö,
joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen, ja jonka
yhdistyksen hallitus hyväksyy jäseneksi, ja joka
maksaa vuosikokouksessa päätettävän
suuruisen liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun.
Kannattajajäseneksi voi liittyä jokainen luonnollinen
tai juridinen henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen
tarkoituksen, ja jonka yhdistyksen hallitus hyväksyy
jäseneksi ja joka maksaa vuosikokouksessa
päätettävän suuruisen liittymismaksun ja
vuotuisen jäsenmaksun. Yhdistys voi valita myös
kunniajäseniä. Kunniajäseneksi voidaan
hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksessa kutsua
henkilö, joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut
yhdistyksen toimintaa. Kunniajäseneltä ei peritä
em. maksuja.
4 § Jäsenen eroaminen ja erottaminen
Jäsenellä on oikeus erota
yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti
hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla
erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi
pöytäkirjaan.
Hallitus voi erottaa jäsenen
yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt
erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai muuten
jättänyt täyttämättä ne
velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen
liittymällä sitoutunut tai on
menettelyllään yhdistyksessä tai sen
ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai
ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen
säännöissä mainittuja jäsenyyden
ehtoja.
5 § Liittymis- ja jäsenmaksu
Jäseniltä perittävän
liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta
erikseen kullekin ryhmälle päättää
vuosikokous.
6 § Hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon
kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja 3-5 muuta
varsinaista jäsentä ja 2 varajäsentä.
Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika.
Hallitus valitsee keskuudestaan
varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai
ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat
toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai
hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan
kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun
vähintään puolet hallituksen jäsenistä
sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen,
kun puolet sen jäsenistä ja lisäksi
puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä.
Äänestykset ratkaistaan ehdottomalla
enemmistöllä. Äänten mennessä tasan
ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin
arpa.
7 § Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen
puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai rahastonhoitaja,
kaksi yhdessä.
8 § Tilikausi ja tilintarkastus
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätös tarvittavine
asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava
tilintarkastajille viimeistään kolme viikkoa ennen
vuosikokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen
lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta
hallitukselle.
9 § Yhdistyksen kokoukset
Yhdistyksen vuosikokous pidetään
vuosittain hallituksen määräämänä
päivänä tammi-toukokuussa.
Ylimääräinen kokous
pidetään, kun yhdistyksen kokous niin
päättää tai kun hallitus katsoo siihen
olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa
(1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista
jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti
ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on
pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa
siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty
hallitukselle.
Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella
varsinaisella jäsenellä, ainais- ja
kunniajäsenellä puheoikeus ja yksi ääni.
Kannattajajäsenellä on kokouksissa puhe- mutta ei
äänioikeutta.
Yhdistyksen kokouksen
päätökseksi tulee, ellei
säännöissä ole toisin
määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli
puolet annetuista äänistä. Äänten
mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan
ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
10 § Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen
Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen
kokoukset koolle vähintään seitsemää
vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetuilla
kirjeillä, yhdistyksen kotipaikkakunnalla
ilmestyvässä sanomalehdessä, tai
sähköpostitse niille jäsenille jotka ovat
ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa yhdistykselle.
11 § Vuosikokous
Yhdistyksen vuosikokouksessa
käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi
pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi
ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja
päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen esityslista
5. esitetään tilinpäätös,
vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto
6. päätetään tilinpäätöksen
vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio
sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruus
8. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
9. valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja heille
varatilintarkastajat
10. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut
asiat.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa
saada asian yhdistyksen vuosikokouksen
käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava
siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin,
että asia voidaan sisällyttää
kokouskutsuun.
12 § Sääntöjen muuttaminen ja
yhdistyksen purkaminen
Päätös
sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen
purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa
vähintään kolmen neljäsosan (3/4)
enemmistöllä annetuista äänistä.
Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen
muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.
Yhdistyksen purkautuessa
käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen
tarkoituksen edistämiseen purkamisesta
päättävän kokouksen
määräämällä tavalla. Yhdistyksen
tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat
samaan tarkoitukseen.
Hyväksyn
säännöt ja haluan liittyä yhdistykseen
|